Pilvilinnoja

Masqurade bileet oli ja meni, koulu alkoi ja työtunnit tippui, kirjastoon mars ja elämä risaseks. Toisin sanoen eipä tässä mikään ole muuttunut, paitsi yritän höyryveturin lailla jyrätä tän mun tutkinnon pakettiin ja ehkä vähän syvällisemmin pohtinut mitä sitten koulun jälkeen. Niin kliseinen heitto, mutta mihin aika on mennyt? En ole vielä valmis siirtymään eteenpäin.

                                                                  Minä ja Aino. 

                                                                   Minä ja Amber.

Töihin vai opiskelemaan lisää? Ensin töihin ja sitten opiskelemaan? Suomeen? Täällä? Jossain muualla? Pitää joku lähipäivä pistää Google sauhuamaan ja ruveta selvittelemään realistisia mahdollisuuksia. Musta tuntuu, etten oo vielä ihan valmis palaamaan tuttuun ja turvalliseen koti Suomeen, mutten jaksaisi täällä Cambridgessäkään liian kauan sahata. Vaikkei ihan vielä tekesi mieli lähteä kuitenkaan.
Ehkä joku uusi kaupunki tai maa? Toisaalta se saattaisi päätyä rahan säästämisen sijaan köyhyyden multihuipentumaan. Voispa joku päättää mun puolesta mitä mä haluan tehdä ja antaa sellasen käsikirjan mitä seuraamalla pääsen mun päämäärään."Introduction to the future for dummies".

         Mammalogyn tunnilla opetellaan erilaisia karvanlaatuja, värityksia, koostumusta ym. kivaa.

                                             Kallon osien nimeämistä ja lajien tunnistamista.

Ja sitten on tietenkin muitakin asioita mitä pitää puntaroida (Terveisiä Kristalle, tässä yhteydessä puntaria voi käyttää, mutta vaaka on edelleen vaaka!), kuten kaverit, perhe ja poikaystävä. Tuntuu tosi haikeelta, että joutuu taas jättämään kaiken uudelleen. Tai vaikken täältä lähtisi, porukka suurinpiirtein tulee hajaantumaan ympäri tellusta. Kun muistelee mun entistä elämää Suomessa, tuntuu se hirveän kaukaiselta vaikka siitä on vasta muutama vuosi. Tuntuu hirveältä, että tää vaihe mitä mä tällä hetkellä elän on ohi ihan kohta, nää taitaakin olla niitä kuuluisia opiskelu vuosia mitä vanhemmat ihmiset aina haikailee.

Kun katsoo muutaman vuoden eteenpäin, niin tää sama porukka ei koskaan tuu olemaan enään koossa ja jos niin ihan erilaisissa merkeissä. Vaikka opiskelu tuntuu välillä rankalta, niin on tässä tutkinnon lisäksi niin monta muutakin plussaa. Sellainen yhteisöön kuulumisen tunne, kun kirjastossa päntää tenttiin ja koko pöytä ryhmä on täynnä kavereita myös pänttäämässä. Lounas treffit luentojen välissä, deadlinejen jälkeiset nollaus bileet, koulun kahvilan pannukahvi aamuluennolla. Sellainen tietynlainen sponttaanius ja vapaus, mutta silti itsenäisyys ja vastuullisuus. Johan rupes runo suoni sykkimään!

Mun muruhöpötin.

                               Lainasin kaverin koiraa lenkille ku tuli hirvee karvaturri kuume.

Cambridge on vaan täynnä sellaisia pieniä juttuja joita rakastan, enkä ikinä haluaisi menettää. Niin kuin vaikka se, että kaikki kaverit asuu kävelymatkan päässä ja niitä näkee melkeen joka päivä. Ja sitten päästään tietty sektoriin poikaystävä. Me ei olla aiheesta vielä hirveämmin puhuttu, mutta tiedostetaan molemmat (toivon mukaan myös se toinen puolisko hehe), että kun mun koulu loppuu niin asiat tulee muuttumaan. Voi olla, että saan Cambridgestä oman alan töitä ja jään tänne vähäksi aikaa. Tai voi olla, että toi mun murutin haluu lähteä mun kanssa seikkailemaan. Mutta voi myös olla, että joudun aikamoiseen ristituleen jos joutuu päättämään lähteekö seuraamaan unelmia, vaikka toinen ei lähtisi mukaan. Hyvää juttua ei haluaisi kuitenkaan heittää hukkaan. Noh, aika näyttää!

Huomiselle mulla on mahtipontiset suunnitelmat olla kirjastolla koko päivä ja illaksi crossfittiin. Suurin haaste on kuitenkin aamulla herätyskellon kohtaaminen.. Öitä siis!

                                                                              XXX