keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Nyt riitti.

Oon jo pidemmän aikaan yrittänyt vähentää lihan syöntiä ja oikeastaan yrittänyt lopettaa sen kokonaan. Viime syksyn ja tän kevään aikana oon ehkä 3-4 kertaa ostanut lihaa kaupasta ja nekin on sellasia, että oon kokannut kavereille. Teollisuus lihatuotanto on vaan niin sairasta hommaa, että ihan omaa tyhmyyttäni en oo aikasemmin edes halunnut avata silmiä sille.

Oon itseasiassa aina ollut sellanen strutsi, että jos joku asia ahdistaa, pelottaa tai kuvottaa työnnän pääni sinne hiekkaan ja pusken sen asian pois mun tietoisuudesta. Esimerkiksi en oo koskaan pystynyt katsomaan videoita tai kuvia eläinrääkkäyksestä ja jos joku kaveri alkaa kertomaan juttua jostain tapahtuneesta, sanon heti, etten halua kuulla. En vaan pysty, jos tiedän valmiiksi etten pysty vaikuttamaan asiaan, en halua edes tietää siitä. Musta ei ikinä voisi tulla eläinsuojeluviranomaista, koska suhtaudun näihin asioihin liian tunteellisesti. Jos ikinä tuun sillä alalla pyörimään, yritän mielummin pyrkiä sinne johtoportaaseen, joka säätää lakeja ja direktiivejä näiden asioiden suhteen.

Pointti tässä kuitenkin nyt on se, että oon huomannut pystyväni elämään ilman lihatuotteita, joten miksi en luopuisi niistä kokonaan. Liha on kuitenkin vaan yks proteiinin lähde monista. Joskus luin kokkaus lehdestä, että "Jos kanan kilohinta on 2euroa, mitä se kertoo ks. eläimen elämän laadusta". Nimen omaan. Mun ajatusmaailmassa jokainen eläin on yksilö ja koko käsite "Factory farming" on ihan sairas. Yksikään eliö tällä planeetalla ei ansaitse sellasta kohtaloa. Älkää ymmärtäkö väärin, mutta kärjistetysti sanottuna mulle ihmishenki ei ole sen arvokkaampi kuin muunkaan eläimen, valitettavasti vaan vahvat vie tällä telluksella.

Kaikista eniten mua kuvottaa se, että ihmiset ei oo tietosia mikä niiden ruuan hinta loppu peleissä on. Vaikka ei välittäisi, pitää ihmisellä olla sen verran vastuuntuntoa, että on edes tietoinen mistä se ruoka siihen lautaselle on tuotu ja sen jälkeen punnita onko se euron juusto sen arvoinen.

Laitoin tohon pari juttua Petan sivuilta ja rehellinen ollakseni katoin tosta 60sec videosta alle 10sec kunnes totesin, että menetän mun yöunet vuodeks jos nään enempään. Siinä vaiheessa iski sellanen häpeä, että jos oon niin heikkohermonen, etten pysty edes katsomaan, minkä takia oon myös osallinen siihen, että sellasta tapahtuu?

Toivon, että jokanen, joka aikoo laittaa sitä lihaa huomenna lautaselle käy kattomassa ton videon, minkä linkitin ja mietti edes hetken.

 "If slaughterhouses had glass walls, everyone would be vegetarian." - Paul McCartney

"I've seen live animals shackled, hoisted, stuck, and skinned. Too many to count, too many to remember. It's just a process that's continually there. I've seen shackled beef looking around before they've been stuck. I've seen hogs [that are supposed to be lying down] on the bleeding conveyor get up after they've been stuck. I've seen hogs in the scalding tub trying to swim." -Gail A. Eisnitz

"Only you don't just kill it, you go in hard, push hard, blow the windpipe, make it drown in its own blood. Split its nose. A live hog would be running around the pit. It would just be looking up at me and I'd be sticking, and I would just take my knife and – cut its eye out while it was just standing there. And this hog would just scream." - Gail A. Eisnitz.

http://www.peta.org/b/thepetafiles/archive/2013/03/12/why-are-these-people-crying.aspx?utm_campaign=313%20Why%20are%20these%20people%20crying%20Post&utm_source=PETA%20Facebook&utm_medium=Promo

Enkä laita x:ä loppuun koska nyt ällöttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti