Mulla on selkeästi viha-rakkaus suhde yliopisto elämään. Mä tykkään opiskella, jos aihe on kiinnostava. Mutta oli mistä tahansa tajunnan räjäyttävästä DNA:n ihmeet kappaleesta kyse, kirjan avaaminen tuntuu yleensä erittäin haastavalta. Monesti ennen kuin edes avaan kirjaa, pelkään että teksti on liian haastavaa ja joskus nää opiskeltavat aiheet tuntuu sellaselta jäätävältä muurilta. Oon erittäin kiinnostunut DNA:sta, geeniperimästä ja kaikesta mikä liittyy siihen. Viime viikolla kahlasin useamman tunnin vain yhden kappaleen parissa, koska mun pitää yleensä kääntää suurinosa ja sen jälkeen vielä ymmärtää asia. En malta odottaa, että kieli on sen verran hyvä että voi vaan antaa mennä ja lukea ymmärtäen kaiken!
Joskus musta tuntuu, etten oo tarpeeksi hyvä ja motivoitunut yliopistoon, mutta toisaalta en nää tällä hetkellä mitään muutakaan vaihtoehtoa. Itse opiskelija elämää rakastan täydestä sydämestäni ja sen puolesta voisin olla ikuisesti opiskelija. Suurin osa (tai melkeen kaikki?) mun kaverit käy samaa koulua, joten koululle on aina kiva mennä. Opiskeleminen isommalla kaveriporukalla on kiva aktiviteetti ja kun näkee miten motivoituneita kaikki muut on, pääsee itsekkin paljon syvemmällä opiskelussa.
Tässä semesterissä meillä on paljon enemmän palautus tehtäviä kun syksyllä ja tällä kertaa meillä on myös kokeita. Vaikka vastuuta ja velvollisuuksia on enemmän, opiskelija elämä on silti suhteellisen huoletonta. Raha nyt on aina sellanen stressi piikki, mutten anna sen puskea niskan päälle. Tykkään asua omillani ja olla vastuussa vain itsestäni. Jos haluan mennä bilettämään keskellä viikkoa, en ole tilitys velvollinen kenellekkään eikä tarvitse potea huonoa omatuntoa, sillä tiedän itse millon hanskat on käsissä ja narut selvillä. (Heh, miten noi sanonnat nyt menikään..)
Varsinkin Cambridgessä, missä niin suuri osa asukkaista on opiskelijoita, tuntuu hyvältä kuulua koko ns. opiskelija yhteisöön. Kotipirskeet, illanvietot, tapahtumat, opiskelija-alennukset, lounastreffit ja reissut on parhain osa tätä kaikkea ja se, että saa jakaa sen kaiken ihan huipputyyppien kanssa. Oon miettinyt paljon sitä miten pelkäsin ennen tänne lähtöä, että kyyhötän yksin vaan mun sardiinipurkissa enkä osaa tutustua kehenkään mun paskalla englannilla. Heti ekalla viikolla meille muodostui ihan huippu kaveri porukka ja koko ajan tapaa uusia ihmisiä.
Suurin kiitos siitä menee kuitenkin mun kaverille Kristalle, kuka on jeesannut mua koko ajan mun kielen kanssa ja kohottanut mun itsevarmuutta sen suhteen. Nyt oon jo erittäin varma mun englannin kanssa, meinaan sosiaalisissa tilanteissa se ei oo ollut onglema erittäin pitkään aikaan. Ainoastaan nää Biologian könttä-hardcore-mitävittua englanti meinaa iskee hiukset harmaaks.
Nyt takaisin lukemisen pariin, Laurel meinaan tuijottaa mua vihaisesti tossa vasta päätä :D Heh, love my friends..
Ps. Älkää ymmärtäkö väärin, ikävä teitä kavereita siellä pohjolassa ootte parhaita<3
XXX
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti